*

J.P.Roos J P Roosin kunnallisvaaliblogi Uudessa Suomessa

Lapsen etu ja kaappaukset

Pikku Antonin tapaus nostaa taas esiin eri maiden kansalaisten välisiin liittoihin ja yhteisiin lapsiin liittyvät ongelmat. Kun rakkaus loppuu, mutta lapsi(a) jää jäljelle, näiden kohtalo voi olla tosi kova. Jotkut muistavat vielä Cometin tapauksen jossa pahasti alkoholisoitunut suomalainen äiti kaappasi lapset Suomeen Sveitsistä ystävättärensä avustuksella ja joi sitten itsensä kuoliaaksi (ystävättären ollessa jossain muualla). Tämä ystävätär sai sitten lopulta lapset itselleen, kun asiaa tarpeeksi vetkutettiin ja tuotiin mukaan vielä homoparien oikeus lasten huoltajuuteen. Tai Koskenpoikien tapauksen, jossa lapset eivät halunneet palata takaisin USA:an kesälomaltaan ja jossa heidät lopulta vietiin väkisin Korkeimman oikeuden pelätessä arvovaltansa murenevan.  Välillä isä oli ehtinyt kaapata lapsensa kerran itselleen vähän Antonin isän tapaan, mutta jäänyt Ranskassa kiinni. Kummassakin tapauksessa voi muuten sanoa että jos alioikeuksien ratkaisut olisi heti toteutettu niin kaikki osapuolet olisivat voittaneet paljon, varsinkin lapset.

Jos vanhemmat asuvat eri maissa, niin minkäänlaiset lapsen kannalta kohtuulliset järjestelyt eivät yleensä ole mahdollisia. Eivät varsinkaan silloin jos vanhemmat eivät voi luottaa toisiinsa. Haagin lapsikaappaussopimus on hyvä, jos sitä ei noudateta liian mekaanisesti (kuten Urpo Kangas, jolle lapsen edulla tai muilla ratkaisuun vaikuttavilla tekijöillä ei ole mitään merkitystä). Se periaatteessa takaa, että lapsen luvattomat siirtämiset maasta toiseen eivät veny ja mutkistu. Ongelmana ovat toki sellaiset maat kuin USA, jossa oikeutta saa vain rahalla. Se osapuoli jolla on enemmän rahaa, voittaa pääsääntöisesti jutun. Niin kuin Koskenpoikien tapauksessa: äidillä ei ollut alun perinkään varaa käydä oikeutta ja sitten kun lapset palautettiin lopulta, niin Suomen valtiokin oli jo huolehtinut siitä, ettei hänellä ollut enää penniäkään, ja lopputulos oli sen mukainen.

Venäjä ei ole allekirjoittanut Haagin sopimusta ja vaikka se olisikin, niin sieltä lapsia on todella vaikea saada takaisin. Tosiasia on, että venäläiset naiset eivät pidä isiä juuri missään arvossa lapsen mahdollisina huoltajina.  Jos he siis eroavat, niin lapset kuuluvat ilman muuta heille. Ja venäläiset tuomioistuimetkin ovat yleensä tätä mieltä. Tässä tapauksessa on tosin se kummallisuus, että äiti jätti vanhemman lapsensa Suomeen (joka oli hänen, mutta ei suomalaisisän, vaan jonkin venäläisen miesraukan) mutta nappasi mukaansa pienemmän lapsensa. JOS on todella niin, että lapsi onollut oikeastaan vain äitinsä kanssa, eikä osaa edes suomea, niin suomalaisen tuomioistuimen ratkaisu yksinhuoltajuudesta isälle on vähintäänkin omituinen (se perustuu lapsikaappaussääntöön: jos toinen osapuoli kaappaa lapsen, niin hän menettää oikeutensa). Se tosiasia myös, että lapsi on vasta nelivuotias ja isä 65, puhuisi minun nähdäkseni sen puolesta että lapsen edun mukainen sijoituspaikka olisi äidin luona. Isä saattaa kuolla milloin vain ja silloin lapsella ei ole ketään, paitsi ehkä isän mahdollinen uusi vaimo, jonka kiintymyksen asteesta on vaikea sanoa mitään.

Minusta on kuitenkin ollut hienoa että Ulkoministeriön virkamiehet ovat tässä asiassa olleet aktiivisia. Tiedän niin monta päinvastaista tapausta, jossa virkamies ei ole viitsinyt tai halunnut tehdä mitään selvässäkään tilanteessa.  Heillä on ollut selvät oikeudelliset perusteet: suomalaiset tuomioistuin päätökset, joiden mukaan lapsi oli yksiselitteisesti yksinomaan isänsä huollossa ja isällä oli oikeus päättää lapsen olinpaikasta. Venäläistuomioistuimen erittäin pikainen toiminta kansalaisuuden myöntämisessä pojalle tekee asiasta lähinnä kiinnostavan: kenellä on ollut niin paljon vaikutusvaltaa?

Toivon hartaasti, että ratkaisu olisi loppujen lopuksi pojan etujen mukainen ja että hän pärjää Suomessa. Parasta olisi, että äiti muuttaisi myös takaisin Suomeen ja vanhemmat pystyisivät yhdessä sopimaan pojan hoidosta.Yleensähän vanhemmat jotka rakastavat lapsiaan, kykenevät sopimaan. Tapauksissa, joissa sopiminen ei ole mahdollista, jompikumpi tai molemmat eivät kykene ottamaan lapsen etua huomioon. Sellaisiakin vanhempia on, ikävä kyllä. Esimerkiksi tuo tyttö, joka yritti 16-vuotiaana tapattaa äitinsä, mutta epäonnistui ja sai viiden vuoden vankeustuomion, mitä äiti piti liian lievänä rangaistuksena (viisi vuotta, 16-vuotiaana tehdystä rikoksesta?). Jotenkin tuntuu, että äidissä todellakin oli syytä, ja että vähän parempi äiti olisi pohtinut sitä miksi lapsi haluaa tappaa hänet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Pekka Siikala (nimimerkki)

JPR,

Minun on aika vaikea niellä seuraavaa näkemystäsi:

"Minusta on kuitenkin ollut hienoa että Ulkoministeriön virkamiehet ovat tässä asiassa olleet aktiivisia. Tiedän niin monta päinvastaista tapausta, jossa virkamies ei ole viitsinyt tai halunnut tehdä mitään selvässäkään tilanteessa."

Olisin halukkaampi näkemään, että Ulkoministeriön virkamiehet toimisivat erittäin aktiivisesti lain puitteissa - paperien pyörittelyn sijasta - mutta luisuminen laittomiin hommiin ei oikein istu ajatuksiini myönteisenä asiana.

Pelkään kovasti seurauksia. Tapauksesta voi tulla esimerkki, enkä pidä hyvänä että Suomi luisuu amerikkalaiseen malliin. Jenkkilässähän oman maan kansalainen on pyhä, sellainen jota ihan vähällä ei esimerkiksi Haagin tuomiosituimeen viedä. Oli sitten kuinka syyllinen tahansa.

Koska näitä onnettomia lapsia koskevia tapauksia on niin hirvittävän paljon, niin en voi olla ajattelematta, etteikö tällaisen toiminnan hyväksyminen johtaisi vastaavanlaisiin toimiin muiden maiden taholta Suomea kohtaan.

Kun antaa pahalle pikkusormen, se tapaa viedä koko käden.

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

Lapsillahan soditaan ja lapsia kaapataan ihka suomalaisissa tavallisissa parisuhteissa. Eli ongelma on paljon laajempi. Olenkin joskus ehdottanut, että avo- ja avioliittoja solmittaessa laaditaan erotapauksia koskevat yhteiset sopimukset, joiden mukaan toimitaan, tietynlaiset avioehdot siis.

http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2009/05/18/vo...

Käyttäjän jproos kuva
J P Roos

Siikalalle: täytyy myöntää että tässä olen samoilla linjoilla kuin Stubb: kun kerran venäläinen oikeusjärjestelmä ei toimi niin sitä ei voi pitää yhtä luotettavana kuin suomalaista. Samahan tietysti koskee amerikkalaista oikeusjärjestelmää: venäläinen on ehkä vähän umpimähkäisempi kun siinä voi sekä vaikuttaa avoimesti rahalla että sen lisäksi lahjuksilla.
Helanderille: avioehtosopimus on huomattavasti helpompi tehdä kuin lasten huoltajuussopimus erotilanteiden varalle. Millainen se olisi: tytöt minulle ja pojat hänelle, tietyn ikäiset minulle, vanhemmat hänelle, yhteishuolto riippumatta siitä miten ja mistä syystä ero tapahtuu (esim toinen osapuoli muuttaa ulkomaille ...) Eli suhtaudun sopimiseen epäillen. Ehkä yksi toimiva voisi olla että eron tullessa noudatetaan lasten tahtoa. He ovat yleensä suhteellisen oikeudenmukaisia. Lastensuojelussahan uskotaan että lapsi on solidaarinen molemmille vanhemmilleen eikä hänen pidä antaa päättää, mutta minun nähdäkseni tämä on ihan väärä uskomus. Monissa niistä tapauksista joissa lastensuojelu on tehnyt kaikkein tuhoisimmat virheensä, se on juuri kieltäytynyt kuuntelemasta lasten näkemystä, vaan valinnut jomman kumman vanhemman näkökulman.

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

Tietenkin avioehto on helpompi, siihen on omat vakiintuneet muotonsa ja se on muutenkin yksinkertainen.
Itsekin jo ehdottelit mm. lasten mielipiteen kunnioittamista, se voisi olla yksi mahdollinen "pykälä" ja varmasti niitä voisi, vaikka tulevaisuutta ei voikaan tarkoin ennustaa, kehitellä jotain muutakin yleispätevää. Olennaista on, että paperi tehdään ja vahvistetaan, kun vielä ollaan "rakastuneita", sovussa. Riitojen tullenhan aniharva enää ymmärtää, että asiat voidaan myös sopia.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

". Samahan tietysti koskee amerikkalaista oikeusjärjestelmää: venäläinen on ehkä vähän umpimähkäisempi kun siinä voi sekä vaikuttaa avoimesti rahalla että sen lisäksi lahjuksilla."

Ensinnäkin kiitos erittäin hyvästä ja erinomaisesti argumentoidusta kirjoituksesta tällä kertaa. Itse ajattelin lähinnä saman kaltaisesti tästä asiasta.

Itse olisin jopa vielä kärkevämpi arvostelemaan amerikkalaista oikeuskäytäntöä. Toivottavasti sama lakimiespelleily EI KOSKAAN rantaudu eurooppaan.

Vahvin, rikkain, oikean taustan omaava ja väriltään "oikea" saa enemmän oikeutta kuin köyhä, väärän värinen ilman polittiisia suojelijoita.

OJ Simpsonin näyttö oli aukoton, mutta silti hän pääsi luistamaan rikosoikeudesta, mutta ei enää siviilioikeudesta! No, Simpson on afroamerikkalainen, mutta hänellä oli riittäväsi rahaa ja pokkaa väittää poliisia ja syyttäjää "rasisteiksi" hyvällä menestyksellä.

"kun kerran venäläinen oikeusjärjestelmä ei toimi niin sitä ei voi pitää yhtä luotettavana kuin suomalaista."

Nimenomaan näin. Tätä yritin tolkuttaa Pekalle hänen omassa blokissa, mutta viesti ei mennyt perille.

Luotan länsieurooppalaiseen oikeuteen enemmän kuin venäjän tai usa:n oikeuslaitoksiin, jotka lienevät enemmän pelleoikeudenkäyntejä.

Onhan Venäjän presidentti luvannut parantaa oikeuslaitoksen toimivuutta ja palautaa kansan uskon siihen.

Jos maa on korruptiossa samassa kastissa afrikan maiden kanssa tie voi olla yllättävän pitkä ja kivinen. Toivotaan parasta.

Käyttäjän jproos kuva
J P Roos

Helanderille: Mutta miten saada aikaan sitova sopimus tällaisessa asiassa? En usko että sellainen sopimus jossa vaikkapa jompikumpi vanhemmista ilmoittaa luopuvansa oikeudestaan lapsen huoltoon mahdollisen avioeron sattuessa (voisi ajatella että kun ollaan oikein rakastuneita, niin kaikenlaiset sopimukset ovat mahdollisia kun ei uskota että ero voisi joskus tulla) voi olla juridisesti pitävä. Eli sopimuksista voi tulla vielä lisäriitaa.

Käyttäjän jproos kuva
J P Roos

Tänään luonani kävi eräs pääkaupunkiseutulainen kolmen lapsen äiti, joka on lyhyen ajan kuluessa menettänyt kaikki lapsensa. Tarina on erittäin tiivistetysti seuraava. Hänellä oli ensin kaksi lasta avomiehen kanssa, joka muutti muualle ja jätti lapset äitinsä hoitoon. Sitten hän meni naimisiin, sai uuden lapsen, mutta kun tämä oli vain parivuotias niin mies masentui, löi vaimoaan ja lähti kotoa. Äiti teki niin kuin kriisiin joutunut äiti tekisi: meni sosiaaliviranomaisten puheille ja pyysi tukea. Hän ei ollut ehkä aivan tavallinen äiti, hän oli suhteellisen äkkipikainen (ja niin kuin viranomaiset totesivat "haasteellinen asiakas") ja häneltä menivät sukset ristiin viranomaisten kanssa. Nämä päätyivät siihen ajatukseen, että olisi parempi jos äiti ei olisi lastensa huoltaja. Niinpä he ottivat yhden lapsen huostaan, esiintyivät oikeudenkäynneissä lausunnonantajina niin että äiti menetti pienimmän lapsensa huoltajuuden isälle, ja hoitivat lopulta myös kolmannen, vanhimman lapsen sisarusten yhdistämisen nimessä toiselle isälle (jolle huostaanotettu lapsi oli myös siirretty). Prosessi on edelleen kesken valitusten vuoksi, mutta äidille on jo annettu tapaamisrajoituksia (lastensuojelulla on sellainen julma käsitys että lapsi täytyy eristää (tässä tapauksessa toisesta) vanhemmastaan kun hänet sijoitetaan.
Kyseessä on kuitenkin äiti jolla ei ole mielenterveysongelmia (joskin hänelle on yritetty tarjota terapiaa) eikä alkoholiongelmia. Hän on suht koht tavallinen keskiluokkainen äiti jolla on hiukan omalaatuiset kasvatuskäsitykset. Missään nimessä hän ei ole pahoinpidellyt tai vahingoittanut lapsiaan siten että heidät voisi ottaa huostaan. Tässä tapauksessa isät eivät alun perin ole olleet kovin innokkaita ottamaan lapsiaan, mutta kun viranomaiset ovat näitä tarjonneet niin he eivät ole panneet vastaankaan. Tällaisia tapauksia ei yksinkertaisesti pitäisi lastensuojelussa olla, ei ainakaan huostaanottoon asti menevinä. Mutta näin vain on, Suomessa vuonna 2009.

Toimituksen poiminnat